Hei kaikille.
Halusin perustaa tämän blogin, jotta voin jakaa omia kokemuksiani päihteiden käytöstä sekä elämästäni yleisesti.
Haluan esitellä hieman alkuun itseäni, jotta tiedätte taustojani paremmin ennen kuin pureudumme nykytilanteeseen.
LYHYESTI NYKYTILANTEESTA
Olen syntynyt vuonna 1994. Asun pääkaupunki seudulla tällä hetkellä. Olen myös vakituisessa (omasta mielestäni myös hyvässä työsuhteessa). Elän mielestäni suhteellisen normaalia elämää tällä hetkellä.
Minulla on stabiili parisuhde, joka on kestänyt kohta jo 7 vuotta. Ja odotamme tosiaan puolisoni kanssa esikoista tällä hetkellä.
Olen valinnut pysyä anonyymina työsuhteeni sekä läheisteni vuoksi. Enkä koskaan varsinaisesti ole mainostanut päihteiden käyttöäni tai puhunut kaikille menneisyydessä tapahtuneista asioista.
MENNEISYYTENI
Monet sanovat, että lapsuuden tapahtumat voi edes auttaa päihdeongelmia. Ja voin myöntää, että omalla kohdallani tämä varmasti pitää paikkansa.
Alku lapsuuteni muistot ovat pelkästään positiivisia ehkä noin 7 vuotiaaksi asti.
Vanhempani erosivat hieman ennen kuin täytin 7 vuotta. Minä ja siskoni jäimme asumaan äidin kanssa, kun isämme muutti uuden naisystävänsä luokse. Tästä ei mennyt pitkääkään, kun isäni tuomittiin ja hän joutui vankilaan.
Meille ei koskaan kerrottu totuutta isän tuomiosta ja tietysti hankalaa pienille lapsille vaikea aihe. Varisinkin kun itse olin ”isin tyttö”.
No tämähän aiheutti tietysti pienessä lapsessa paljon surua, kun ei päässyt näkemään tai puhumaan isän kanssa pitkään aikaan. Myös äidilläni oli hankalaa, kun hän oli vastuussa kahdesta pienestä lapsesta yksinään ja yritti käydä töissä samaan aikaan. Eikä tukiverkostoa ollut kauhean lähellä. Mutta edelleenkin ihailen suunnattomasti sitä voimaa mikä äidilläni on ollut!
Tätä aikalailla jatkui koko elämäni. Isäni tuli ja meni vähän miten sattui.
Vankila reissujakin on ollut useampi hänellä. Eikä hän todellakaan ole ollut meidän elämässämme aina läsnä.
Huomasin varsinkin teininä, että hänen välinpitämättömyys sekä poissaolonsa vaikuttivat minuun todella negatiivisesti.
Tiedän myös, että isälläni on päihdetaustaa ja olen hänen huumepiilojaan jo 14 vuotiaana löytänyt. Tämä on jotakin mitä yhdenkään lapsen ei tulisi löytää tai nähdä…
Olen aika paljon seurannut vierestä isäni toilailua. Hän petti vaimoaan minun edessäni, kun olin teini. Joten olen kyllä hänen kanssa joutunut kestämään vaikka ja mitä…. Eikä kenenkään lapsen tulisi ikinä nähdä vanhempiaan tuollaisessa tilanteessa…
Minä jouduin siis hänen likaisia salaisuuksia kantamaan myös.
Kunnes joskus kerroin näistä kaikista asioista äidilleni sekä isäni ex-naiselle. Voin joskus kirjoittaa tarkemmin kokemuksistani isäni kanssa.
Koska voin sanoa, että niitä on todella paljon.
Olin todella huono aina istumaan koulun penkillä ja minulla onkin todettu ADHD, mutta vasta 17 vuotiaana.
Pääsin juuri ja juuri peruskoulustakin läpi (säälistä todistukseni keskiarvo oli yli 7). Mutta esim. 9. luokalla olin puolet ajasta kadoksissa ”kuosaamassa” kavereiden kanssa milloin missäkin.
Tällöin päihteiden käyttö alkoikin mennä rajummaksi minun kohdallani.
Olin todella pahassa bentso/lääke koukussa 9. luokalla ja kiinni jäätyäni minut laitettiin väliaikaiseen sijoitukseen erääseen laitokseen.
Muistan ne kauheat vieroitusoireet mitkä bentsoista tulivat…
Kun olin siellä muutaman viikon kärsinyt, niin minut päästettiin takaisin kotiin. Mutta jouduin kerran viikossa tapaamaan sosiaalityöntekijöitä.
Muistan yli kaiken vihanneeni niitä tapaamisia enkä koskaan kokenut, että niistä olisi ollut jotakin hyötyä minulle.
Jouduin lääkekoukun vuoksi käymään seuloissa myös muutamien kuukausien ajan, joten tällöin en käyttänyt mitään huumeita ainoastaan alkoholia.
Kun seulat olivat ohi, aloitin todella tyhmänä polttamaan pilveä sekä satunnaisesti nauttimaan muistakin huumeista. Esim. MDMA, ekstaasi, sienet.
Voisin sanoa, että tällöin kyllä vielä homma oli joten kuten ”hanskassa”.
Mutta pikku hiljaa käyttö alkoi vakiintumaan sekä haluttiin kokeilla enemmän kaikkea. Luulimme kaikki olevan niin aikuisia ja viisaita, mutta todellisuus olikin aivan totaalisen toinen.
Jatkan teille tarinaani tästä, mutta nyt tiedätte hieman taustojani sekä paremmin mistä kaikki on lähtenyt ”liikkeelle”.
Tulen jakamaan teille tilannepäivityksiä minun prosessista päihteiden lopettamiseen sekä raskauteen liittyviä uutisia jonkin verran.
Löydätte mut myös instagramista: paihdeaidinelamaa
Sekä facebookista Päihdeäidin elämää
– A